Esitteet yritykselle – Tarvitseeko niitä?

Esitteet yritykselle – Tarvitseeko niitä?

Ovatko esitteet yritykselle enää relevantteja, kun kaikki on esitettävissä digitaalisessa muodossa ja jokainen meistä on nykyään eri ruutujen saavutettavissa? On ehdottomasti, sillä meitäkin on vielä olemassa, jotka haluavat tuntea sunnuntain Hesarin paperisena ja lukea kirjansa ihan fyysisesti kannesta kanteen. Sama pätee esitteisiin, jotka toimivat edelleen tehoikkaina markkinointivälineinä.

Verkkosivut ja digitaaliset materiaalit ovat tokikin pakollisia nykyään, mutta fyysiset esitteet mahdollistavat asioita, joihin verkkopohjaiset eivät pysty. Painettu esite on aina kädessä pidettävä materiaali, johon uppoudutaan vähemmin häiriöin.

Esitteet yritykselle ovat hyödyllisiä näistä syistä:

  1. Siinä missä verkkosivut antavat yleisen kokonaiskuvan yhtiön palveluista tai tuotteista, niin esite voi olla targetoitu katsaus vain yhteen markkinaan, ratkaisuun tai asiakastyyppiä varten. Informaation syvyydessä päästään uudelle asteelle.
  1. Kaikki ihmiset eivät ole yhteenkasvaneet digitaalisuuden kanssa eikä kaikilla toimialoilla tietokoneet esiinny jokapäiväisesti isossa roolissa. Tällöin myyntimiehen taakse jättämällä esitteellä on paljon enempi painoarvoa kuin sanonnalla “katso meidän nettisivuilta”.
  1. Esitteet yrityksen on mahdollista toteuttaa erittäin monella eri tavalla. Vaihtoehtoja on niin paperilaadun suhteen, koon, muodon, sidonnan kuin viimeistelyn suhteen. Täten esitteiden painatus toimii hyvin monenlaisella budjetilla ja voi tulla halvemmaksikin kuin verkkomainonta.
  1. Messut ja näyttelyt ovat edelleen relevantteja tapahtumia uusien asiakkaiden hankkimiseksi ja esitteen jakaminen on laajentuma omasta läsnäolosta. Esite mahdollistaa kävijöiden palaamisen yrityksesi ratkaisujen luokse vielä messujen jälkeenkin, jos vaikka hektisessä ympäristössä yrityksen nimi olisi jo ehtinyt unohtumaan.
  1. Laadukkaasti painetut esitteet lisäävät luottamusta. Lähtökohtana esitteiden painatukselle tuleekin olla tarkoituksenmukainen sisältö ja laadukkaat valokuvat ja brändillisesti johdonmukainen design. Laadukas painojälki sinetöi esitteen.
  1. Fyysiset esitteet kestävät pidempään kuin muutaman sekunnin online-mainos tai lyhyt verkkosivu-vierailu. Esitteillä on mahdollisuus päätyä ihmisten koteihin asti ja niihin voi palata vielä useamman kerran.

Yritykselle esitteet ovat helposti jaeltavia

On oltava online, jotta voi avata nettisivun tai nähdä mainoksen. Esitteiden kohdalla on kuitenkin olemassa lukuisia tapoja niiden jakeluksi, kuten:

  • Sisällytä esite pakkauslaatikon sisään. Erityisesti verkkokauppojen kannattaisi aina toimituksen yhteydessä hyödyntää asiakkaalta saatavissa oleva huomio, kun hän avaa pakettiaan.
  • Pidä esitteet esillä tiloissasi. Näin rohkaiset ihmisiä tutustumaan yritykseesi, ilman että joudut vaatimaan heiltä itse huomiota heti. Esitteet ovat monelle helposti lähestyttävämpiä, kuin asiakaspalvelija tai myyjä.
  • Messut ja näyttelyt ovat itsestäänselvyys. Pidä esitteitä osastollasi runsaasti esillä, koska et välttämättä ehtisi edes henkilökohtaisesti kohdata jokaista osastolla kävijää.
  • Jaa esitteitä avoimesti julkisilla paikoilla. Jalkaudu ihmisten sekaan sellaisessa paikassa, jossa kohderyhmäsi liikkuu. Vaihtoehtoisesti voit asettaa myös esitteet näkyville yleisille info-kioskeille tai ilmoitustauluille.

Yhteenvetona todettakoon, että esitteet yritykselle ovat kustannustehokkaita markkinoinnin työkaluja, joilla voi tavoittaa kohderyhmän tehokkaasti. Laadukkaasti tehty esite nostaa esille yrityksen arvoja ja viestiä ja tuo tarjoukset esille.

Jos sinulla on tarvetta esitteen painamiselle niin kysy tarjousta asiakaspalvelustamme. Verkkokaupamme kautta saat myös tilattua nopeasti suoraan esitteiden painatuksen lataamalla vain aineistosi!

esitteet yritykselle

2022-06-10T19:19:32+00:00

Scanseri oy

Olemme Lauttasaaressa toimiva suomalainen perheyritys. Jo 40 vuoden ajan olemme asiantuntemuksella ja hyvällä palvelulla toteuttaneet asiakkaidemme niin pieniä kuin suuriakin painotöitä.

Ota yhteyttä meihin