Seinäkalenterit vuodelle 2020

seinäkalenteri vuodelle 2020

Tämän vuoden loppupuoliskolla mennään ja seinäkalentereista sivut vähenevät päivä päivältä. Sehän tarkoittaa sitä, että seinäkalenterit vuodelle 2020 on laitettava tilaukseen jo pikimmiten. Kannattaa räätälöidä seinäkalenterit omilla kuvilla mieleisiksi ja käyttäjiä ilahduttaviksi. Tällöin niiden käyttöönottokin on taattua, eikä ne esimerkiksi lahjaksi annettuina ajaudu pöytälaatikoihin odottamaan vuoden loppua. Meiltä tilaat seinäkalenterit vuodelle 2020 yrityksille, seuroille, yhdistyksille, kouluille tai vaikka liikelahjoiksi. Seinäkalentereiden minimitilausmäärämme on 10 kpl, mutta muista mitä useamman tilaat, niin sen edullisemmalla ne saat.

2020 Seinäkalenterit yrityksille

Tilaa seinäkalenterit vuodelle 2020 yrityksen työntekijöille sisäiseen käyttöön tai yhteistyökumppaneille liikelahjaksi.

Yrityksen työntekijöille

Yrityksen kannattaa ehdottomasti ilahduttaa työntekijöitään räätälöidyillä seinäkalentereilla. Seinäkalenterit toimivat osana tehokasta ajanhallintaa ja kuukausisuunnittelua jatkuvan esilläolonsa ansiosta. Räätälöityyn seinäkalenteriin tiedossa olevat vuoden päätapahtumat voi kirjata jo valmiiksi muistuttamaan.

Omilla kuvilla varustetuilla seinäkalentereilla kohotat työpaikan yhteisöllisyyttä. Laadi seinäkalenterit kuvilla yhteisistä tähtihetkistä tai tiimipäivistä. Näin kiireen keskellä seinäkalenterit muistuttavat myös työn hyvistä hetkistä ja puolista. Hanki siis digitaalisten kalenteriratkaisujen varajärjestelmäksi perinteinen seinäkalenteri.

seinäkalenteri omilla kuvilla

Liikelahjaksi

Tärkeitä liikekumppaneja kannattaa aina muistaa ja kalenteri on vaihtoehto, jolla ilahduttaa kumppaneita. Tuo yrityksesi persoonaa esille hyvin kuvavalinnoillasi ja muistuta olemassaolostasi asiakkaiden tiloissa. Hyvin suunnitellulla seinäkalenterilla muistutat olemassaolostasi joka päivä asiakkaasi seinällä. Muista laittaa logo mukaan, niin jokainen tunnistaa keneltä upea kalenteri alun perin on saapunut.

2020 Seinäkalenterit varainkeruuseen

Räätälöidyillä seinäkalentereilla voit kerätä myös rahaa sekä luoda parempaa ryhmähenkeä. Teetä kalenterit omaan käyttöön tai tee tempaus hauskoilla kuvilla ja myy kalenteria. Lue tästä, kuinka Niina Laitinen yhdisti käsityöt ja seinäkalenterit bisnesideaksi.

Seuroille

Urheiluseuroilla ei varoja ole koskaan liikaa ja seuramaksujen rinnalla olevat tulovirrat ilahduttaa varmasti itse seuralaisia. Seurojen tiimihenkeen kauden ulkopuolella vaikuttaa positiivisesti hyvästä fiiliksestä muistuttava kalenteri, jossa kuvina toimii esimerkiksi mestaruuspokaalien nostot tai miksei hauskat kuvat seuran päätösjuhlista. Jos tämä kausi ei mennyt aivan nappiin niin ei muuta kuin taisteluhenkeä kasvattamaan inspiroivasta seinäkalenterista vuodelle 2020.

Kouluille ja kerhoille

Painamme paljon kalentereita myös kouluille ja kerhoille. Seinäkalentereiden avulla voitte kasvattaa vaikka retkirahastoa. Ne toimivat yhteishenkeä vahvistamaan ja vanhempia ilahduttaa nähdä kalenterin kautta minkälaiselta esim. arki koulumaailmassa näyttää. Koululaisille suurin ilo kalentereista saattaa löytyä, kun siitä laskee päiviä seuraavaan lomaan.

Seinäkalentereiden suunnittelu ensi vuodelle on helppoa

Valitse minkälaisen kalenterin haluat teettää, lataa kuvat ja sovittele ne kalenteriin. Voimme tehdä painossa myös asettelun puolestasi, jos haluat. Tässä tapauksessa sinun tarvitsee vain lähettää kuvat meille ja lähetämme sinulle vedoksen tarkistettavaksi. Tästä pääset suoraan verkkokauppaamme suunnittelemaan seinäkalenterit vuodelle 2020.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

Kysy meiltä lisätietoa, apua tai tarjousta painotyöstäsi. Autamme mielellämme!


    Sinua voisi kiinnostaa myös

    2022-06-10T19:35:02+00:00

    Scanseri oy

    Olemme Lauttasaaressa toimiva suomalainen perheyritys. Jo 40 vuoden ajan olemme asiantuntemuksella ja hyvällä palvelulla toteuttaneet asiakkaidemme niin pieniä kuin suuriakin painotöitä.

    Ota yhteyttä meihin