Teemu Sirkkala Senjan saarella (kuvaaja: Antti Koskinen)
Pieni pala luontoa on kulkeutunut ihmisten koteihin ja työpaikoille, kun luontokuvaaja Teemu Sirkkala on toteuttanut kanssamme seinäkalentereita vuodesta toiseen.
Sirkkala ja valokuvaus
Kiinnostus valokuvaamiseen syntyi jo varhain, kun Teemu käytti nuorempana äitinsä kameraa. Pian poika osti jo äitinsä kameran itselleen. Ensimmäiset lintukuvat herra napsi lintulaudalta. Jotain omistautumisesta kertoo se, että Sirkkala vietti seitsemän tuntia kymmenen asteen pakkasessa pahvilaatikossa vain napatakseen kuvan kuningaskalastajasta. Sirkkala onkin usein liikkeellä jo aikaisin, monta tuntia ennen auringonnousua.
Kirkkonummelta kotoisin oleva Sirkkala kertoo luonnossa liikkumisen, lintujen ja valokuvauksen olevan hänen suurimpia intohimoja, jotka yhdistyvät henkeäsalpaaviksi kuviksi ja ihastuttavat somessa, valokuvakilpailuissa sekä seinäkalentereissa.
Vuoden luontokuvat
Sirkkala on myös osallistunut useampana vuotena vuoden luotokuvakilpailuun ja kolme kertaa Sirkkalan kuvat ovat niittäneet menestystä. Vuonna 2014 Sirkkalan kuva pienestä haapanan poikasesta pääsi Vuoden Luontokuva 2014- kirjaan. Vuonna 2016 peräti kolme kuvaa päätyi kirjaan. Lisäksi Sirkkala sai jäsenistön kunniamaininnan.
Vuoden luontokuva 2014- kirjaan päässyt Sirkkalan otos haapasen poikasesta, nimeltään ”Elämäni ensimmäiset lummenälvikkäät”.
”Alku syksyn taikaa” kurjet lentämässä usvaisen suon yli. Otos sai kilpailussa jäsenistön kunniamaininnan.
Suositun luontokalenterin 2021 voit tilata itsellesi tästä:
http://teemu.sirkkala.fi/tilaa/luontokalenteri-2021tilaus/
Kalenteri on painettu ja sidottu Suomessa. Tilaamalla tuet suomalaista työtä.
Tiesitkö, että?
Lukuisat valokuvaajat Sirkkalan lailla myyvät satoja seinäkalentereita joka vuosi näin tehden huomattavan lisätienestin.
Esimerkiksi jo 100 kappaleen seinäkalenterin myymisellä voi saada kassaan reippaan 1000 euroa.
Löytyykö sinulta seinäkalenteriin sopivia valokuvia? Kiinnostaako harrastuksella tehdä muutama extra euro?